melina's world
perjantai 15. kesäkuuta 2012
maanantai 11. kesäkuuta 2012
mokkapaloja ((8
tulin sitten tehneeksi tossa 22 aikaan mokkapaloja, kun teki mieli jotain makeeta :Dd ei ollu sit karkkia eikä mitään, niin päätin äkkiä leipoa jotain. mokkapalathan ne ekana tulivat mieleen. helpolla ohjeella sain aika hyviäkin mokkiksia aikaseksi. tässä teille ohje näihin ihaniin leivoksiin +++ kuva perässä (:
aineet
5 dl vehnäjauhoja
4 kananmunaa
3 dl sokeria
2 dl maitoa
200 g voisulaa
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
kuorrutus
1 paketti tomusokeria
50 g voisulaa
5 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniliinisokeria
1) Sulata rasva ja laita se jäähtymään
2) Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
3) Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen taikinaan
4) Sekoita joukkoon voisula
5) Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille
6) Paista uunissa 200 asteessa, noin 15 minuuttia
7) Sulata kuorrutusta varten voi, sekoita muut aineet keskenään ja sekoita seos voisulan joukkoon
8) Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle, kuorrute jähmettyy nopeasti
9) Koristele halutessasi vaikka värikkäillä nomparelleilla
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
TIEDOTUS !
YÖYÖYÖYÖYÖYÖYÖ ~
+++ päivän tapahtumat
ainiin, muutin olohuoneeseen XDDD joo kun ennen ''asuin'' pikkuveljenkaa samas huonees. sit aamul kävin 12-13 aikaan kaupas, kun kissa halus ruokaa.. siiittee.. siivoilin vähäsen ja olin koneella. iltapäiväl käytii äitinkaa hakeen pikkuveli mummilta ja tehtiin sit jtn sapuskaa meille. sit loppuillan oon tehny tätä suurta muuttoani olohuoneeseen ja nyt sain sen valmiiix <33 enkai mä sitte muuta tnä tehnykkää.
BLOGII
Päätin aloittaa bloggaamisen, kun en löydä parempaakaan tekemistä kesälle. Tää on mun eka blogi, joten saattaa hetki kestää että opin käyttämään blogia oikein. Videopostauksia voin tehdä vähän myöhemmin. Voi ehdotella aiheita videopostauksiin. Kuviakin voi tulla joskus, kun ehtii. Yritän rustaa tänne jotain jokapäivä. Oon lueskellut muiden blogeja, siitä ehkä se innostus lähtikin. Äää.. mitä mä vielä kirjotan..... noh, kesäloma alkoi ihan kivasti, ka oli 8.6, joo tiedän, oon kauhee hikke :DDd
// laitan kohta kuvia (:
![]() | ||
savuu <33 mun ihan kisuli, cheekin nimmari tuol taustal jaja noi ihanat lakanat XDDD |
![]() |
kuvassa minä, toi ilme vähän kusas :Dd |
![]() |
soutaa, huopaa :DD minä soutelen puuhamaassa, ei paljon oo muita kuvii :D |
![]() |
kevätjuhla- mekko, laatu on vähän raiskattu.. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)